LUUKKU 9 (9.12)
Älä tuhlaa rakkautasi sellaiseen, joka ei ansaitse sitä.

On taas reilu viikko vierähtänyt ja pientäkään riitaa ei olla saatu aikaiseksi. Hitaasti hyvä tulee. Yleensä hyvä viikko katkeaa viikonloppuun, jolloin maailmansota syttyy. Ehkä tulevana viikonloppuna yritän olla kaikkea muuta kuin kiukkukasa! Nyt ei ole edes syytä kiukkuun, päinvastoin. Aleksi on ollut koko viime viikon lopusta tähän päivään asti ihana avomies ja muistan jälleen, miks jaammekaan yhteisen kodin. Jatkuisipa tää ihanuus ja rauhallisuus vielä edes hetken verran <3

LUUKKU 8 (8.12)
Olet nuori ja minä rakastan vain sinua.
Vanhenet ja minä vain rakastan sinua.
Olet vanha ja vain minä rakastan sinua.
 

LUUKKU 6 (6.12)
Rakkaus on kuin viini, se paranee vanhetessaan. Huonosti säilytettynä, hienoinkin viini pilaantuu.

LUUKKU 7 (7.12)
Rakkaus kuten kyynelkin, tulee ensin silmään ja putoaa sitten rinnalle.

Kultaseni,
antaisitko minulle lahjaksi kuvan sinusta,
jota katselisin ikävää tuntiessa
kun olet poissa.

Tai antaisitko minulle lahjaksi sydämen muotoisen korun
jota kuljettaisin aina mukanani ja tuntisin oloni turvalliseksi sielläkin,
missä sinä et ole.

Voisin myös haluta ihanan pehmolelun
jota voisin ennen nukkumaan menoa halailla
kun et ole vierelläni.

Mitä jos toisitkin punaisia ruusuja
mitkä tuoksuisivat yhtä huumaavalta kuin sinä ja se tuoksi leijuisi täällä silloinkin
kun et ole täällä.

Mutta jos kuitenkin antaisit minulle sen,
mitä eniten toivon.

En tarvitse kuvaa sinusta,
sillä en ikinä unohda kuinka komealta näytät.
Tunnen oloni turvalliseksi ilman korua,
sillä tieto olemassaolostasi, tekee minut vahvaksi.
Pehmolelukin olisi turha,
sillä mikään ei korvaa sinun halailuasi ja läheisyyttäsi.
Enkä tarvitse ruusuja,
sillä ne kuihtuvat aikanaan ja se olisi masentavaa.

Toivon tulevaisuudessakin tätä elämää, jota elämme.
Tätä ihanaa elämää, mikä tekee minut niin onnelliseksi silloinkin,
kun meillä on vaikeaa.
Tätä elämää, joka antaa minulle voimaa, turvaa ja onnea
vaikka koko muu maailma sotisi minua vastaan.

Antaisitko lupauksen siitä ja vielä yhden pitkä suudelman päälle,
niin olet antanut maailman parhaan joululahjan.

Sammuta rakkaudenjanoni
hiljennä minut hetkeksi
ikuisuuden suudelmallasi.

Pidä kiinni lujempaa
äläkä päästä irti
sillä hukun ikävään
ilman vahvoja käsivarsiasi.

Silitä hiuksiani hellästi
tarvitsen kosketustasi
pysyäkseni elossa.

Anna minulle tämä ilta omakseni
anna minun vielä tuntea olevani
tanssia huulillesi.

Kerro kuinka tähdet ovat vain meitä varten
kerro kuinka paljon tässä hetkessä on kultaa.

Merkitsen ihosi sormillani
valtaan unenmaailman kanssasi.
Olemme yhtä
tänä iltana.

LUUKKU 5 (5.12)
Kerro rakkaimmallesi jo tänään kuinka paljon hänestä välität, sillä huomenna se voi olla jo liian myöhäistä.

LUUKKU 4 (4.12)
Voit matkustaa maailman ääriin etsiäksesi sitä mitä tarvitset - ja palata kotiin löytääksesi sen sieltä.
 

Joulu kun on mystisen romanttista rakkauden aikaa, niin ajattelin tehdä itselleni ja miksei myös kaikille muille parisuhteessa oleville rakkauden joulukalenterin, jossa jokaisessa "luukussa" on jokin parisuhteeseen ja rakkauteen liittyvä runo/aforismi tai jotain muuta suloista.
 

LUUKKU 1 (1.12)
Älä valitse rakkaudessa sitä jonka kanssa pystyt elämään; valitse se, jota ilman et voi elää.

LUUKKU 2 (2.12)
Ne jotka antavat rakkautta, saavat rakkautta.

LUUKKU 3 (3.12)
Saatat olla vain yksi ihminen maailmassa, mutta yhdelle ihmiselle voit olla koko maailma.

Mitä lahjaksi miehelle, jolla on jo kaikkea?

Sehän on joulukuun ensimmäinen päivä. Tämä ajankulku on käsittämätön, vastahan oli kesä!
Syksy meni niin nopeasti, vaikka yleensä se on kituuttavan pitkä vuodenaika. Tässä sitä ollaan, kahtakymmentäkolmea päivää vaille joulua, vuoden vaihtuminenkaan ei ole kovin kaukana ja kohta kevätkin tekee tuloaa. Miten tälläinen pieni ihminen voi pysyä tämän ajan perässä? Pelottavaa.

Miten sitä pikku-prinsessana toivoi, että olisi jo aikuinen. Miksi lapset haluavat niin? Nyt sitä toivoo, että voisi olla vielä pieni ja viaton lapsi, jolla ei olisi aavistustakaan aikuisten monimutkaisesta elämästä. Aikaa ei kuitenkaan voi pysäyttää. Ehkä tämä ainoa elämä tulisi elää niin, että tarttuu jokaiseen sekuntiin kiinni, tai ainakin melkein. Nyt tämä elämä lipuu turhan kovaa ohitse, jokaisesta hetkestä ei ehdi eikä osaa nauttia niin kuin olisi suotavaa. Vaikkakin, olen tähän elämää ihan tyytyväinen.

Vaikka asiat ei aina (läheskään!) mene niin kuin haluaisi, pitäisi kai silti osaa arvostaa niitä hetkiä, kun kaikki on hyvin. Tai edes ok. Haasteellinen parisuhde vain tekee tästä ajasta yhtä sumua. Ainoa asia mikä pyörii mielessä on, että mitähän tänään taas. Pohdin tänään suhdettamme toden teolla, eilisen draaman vuoksi. (Mikä aiheutti hyperahdistuksen, miten rakkaus voikaan tehdä niin kipeää!) 
Ehkä tämä kaikki vaikeus on normaalia. Ehkä se kuuluu asiaan. Ehkä se huuma-vaihe on nyt mennyt ja oikea arki on astunut tilalle, jossa koetellaan toista. Tiedän itse käyttäytyvän usein niin typerästi (sanon typeriä asioita ja otan jatkuvasti "no erotaako sitten"-asian esille.. tiedän, ehkä maailman tyhmintä ja big mistake) ja harmittaa. En vain halua olla aina se, joka anelee anteeksi ja hyvittää sanomisensa. Toinen osapuoli tekee samaa ihan yhtälailla (tietysti omasta näkökulmasta katsottuna enemmän, ihminen kun on sokea virheilleen..), mutta harvoin sitä mitenkään hyvittää.

Pelkään vain sitä päivää, kun en jaksa kannatella tätä kaikkea yksin. Olen meistä se, joka edes yrittää keksiä meille yhteisiä juttuja ja asioita. Jos en yrittäisi, en tiedä missä oltaisi. Olen monesti yrittänyt Aleksin kanssa jutella näistä asioista, siis tän syksyn aikana ainakin 20kertaa. Silti mikään ei muutu ja aivan kuin koko mies ei ottaisi asiaa tosissaan, siis tuntemuksiani. Saan aina vain kuulla että suurentelen asioita. Hän ei vain kykene näkemään asioita mun näkökulmasta, valitettavasti. Vaikka itken silmät päästäni, saan vain aina saman tylyn kohtelun. Voisinpa vain saada tämän vaiheen pois. Haluaisin tuntea oloni turvalliseksi ja onnelliseksi tässä suhteessa. Kaikesta huolimatta, tämä on se mies, jota rakastan niin paljon ja haluan niin kovasti elää yhdessä ja rakentaa tulevaisuutta. Ehkä se aurinko jonain päivänä paistaa tähänkin risukasaan, viimeistään keväällä. Joohan?

Tuosta suhteen vaiheesta vielä. Käytin vähän Googlea hyväkseni ja tutkailin mitä netti sanoo parisuhteen vaiheista. Löysin tälläisen kuvauksen, mikä sopisi suhteellemme. Jos meillä on tämä vaihe menossa, voin huokaista helpotuksesta, sillä olisi joku järkevä syy tälle kaikelle. Kun ei se tunteistakaan ole kiinni. Ja, kriisithän vain kasvattaa ihmisiä. Niinhän?
 

2. vaihe: Silmät avautuvat

• Molemmat näyttävät todelliset luonteensa
• Erilaiset tunteet ja tarpeet vuorottelevat
• Saattaa ilmaantua vihaa, sitoutumisen pelkoa, läheisyyden kaipuuta
• Toisen ”muutos” ihmetyttää
• Huuma on mennyt ohi
• Todellinen kuva mielikuvan sijaan
• On opittava ratkaisemaan ristiriitoja
• Olenko rakastunut huumaan vai ihmiseen?
• Toiset liukuvat tähän vaiheeseen myös ilman dramatiikkaa: realiteetit on nähty ja hyväksytty

Parisuhteen vaiheista voit lukea sivulta http://uskotoivorakkaus.fi/virtaa-valillamme/parisuhteen-vaiheet

Kivaa joulun odotusta kaikille! :)
 

Katson syvälle merensinisiin silmiisi
ja yritän löytää niistä vastaukset, mieltä painaviin kysymyksiini.

Mikä meidät johdatti tälle väärälle polulle,
mitä voimme tehdä kaikelle tälle tahdottomalle itsekeskeisyydelle?

Kuka meidät käännytti toisiamme vastaan,
ja langetti kauniille rakkaudelle tämän kirotun ansan?

Mikä ylempi voima sai meidät kieroutuneesti muuttumaan,
pienestäkin asiasta turhaan suuttumaan?

Miksi päivä kerrallaan eksymme kauas toisistamme,
kuka varasti vankan tahdonvoimamme?

Kumpikaan meistä ei ole koskaan mitään pahaa toiselle tarkoittanut,
asiat on aina ratkaistu ja lopulta anteeksi annettu.
Rakkautemme määrää ei voi sanoin kuvailla,
vaikka olemmekin pohjalla.

Onko tämä muutos lopullista,
vai voimmeko vielä rukoilla pikaista pelastusta?>

Ahdistaa. En tiedä kuinka enää jaksan yksin kantaa tätä kaikkea. Helpoin tie olisi häipyä, en vaan ole luotu luovuttamaan.

Se tunne kun kerta toisensa jälkeen saa tuntea itsensä tarpeettomaksi.

Se tunne kun elämäsi rakkaus on täyttynyt itsekkyydellä ja itse vihaat sitä.

Se tunne kun pelkäät ettet jaksa jatkuvasti taistella huomion saamisesta. Kuka sitä ei haluaisi tuntea itseään tärkeäksi?

Se tunne kun ajaudut miettimään, onko missään mitään järkeä. Kysymykseen on helppo vastata: ei ole. Missään ei ole mitään järkeä. En vain satu olemaan järki ihmisiä. Olisi kenties syytä olla, mitä sitä itseään tahallisesti vahingoittamaan.

Se tunne kun kaipaat miestäsi ja haluaisit rynnätä palavaa syleilyyn. Vaikka mietitkin, onko tuo se elämäsi rakkaus. Enää.
 

   Miten saisi lisättyä parisuhteen arkeen enemmän yhteistä kivaa?            


     

viikonloppuna oli maata järisyttävä riita. jälleen kerran uhoimme toisillemme ottavan eron ja etsivän jonkun paremman. olin aivan varma, että nyt uhoilut käy oikeasti toteen. satutimme molemmat sanoilla. en muista koska viimeksi olisi ahdistanut niin paljon.

tilannetta ei tietenkään helpottanut se, että olimme eri paikoissa ja uhoilut lentelivät tekstiviestitse, mikä oli valtava moka. tiedän, että riita olisi ollut yhtä sekopäinen ja järjetön, vaikka olisimme huutaneet toisillemme kasvotusten. tekstiviestitse vaan sattuu niin paljon väärinymmärryksiä ja tilanne oli lähteä lapasista lopullisesti.

kun seuraana päivänä saavuin yhteiseen kotiimme, olin peloissani. pelkäsin, että jomman kumman tavarat olisi eteisessä valmiiksi pakattuna ja enää puuttuis viimenen hyvästely.. ei onneksi.

olemme järjettömän temperamenttisia molemmat. riitelymme on aivan järkyttävää. mutta elämme suuria tunteita herättävässä suhteessa, niin myös anteekspyytely ja sovinnon teko on mieletöntä ja rakkautta tulvivaa. nyt kaikki on hyvin. olemme edelleen yhdessä, luojan kiitos. ja alkuviikko on lähtenyt hyvin käyntiin.

tajuan taas rakastavani miestäni enemmän.

Tiedätkö kulta,
rakkauteni sinuun on vahvempi kuin mikään muu. Voit etsiä sitä muualta, mutta tiedän sinun palaavan takaisin kotiin ja löydät sen sieltä.

Et ehkä aina ole sellainen ihminen, jota voisin rakastaa. Rakastan silti. Et aina muista olemassaoloani, mutta minä muistan sinut, missä tahansa.
Emme ehkä aina sovi toisillemme, emme ehkä aina osaa tulla toimeen keskenään, ja hetkittäin tuntuu, että olisi parempi olla ilman meitä.

En silti antaisi itselleni koskaan anteeksi, jos luovuttaisin. Jos luovuttaisin ja antaisin rakkautemme hiljaa kadota.
Vaikka jonain päivänä lähtisin, tulisin silti takaisin.

Mikään ei mee edellesi rakas, ei mikään. Taistelen sinusta loppuun saakka. Olen sinut saanut ja itselläni pidän. Vain sinä teet minut onnelliseksi. Vain sinun hymysi ja hellä kosketuksesi pitää minut elossa.

Miehen käytös uuvuttaa. Saan kerta toisensa jälkeen tuntea itseni turhaksi ja riittämättömäksi. Turhan usein tunnen jääväni kaikelle kakkoseksi, aivan kuin olisin näkymätön. Kaiken lisäksi minulla ollessa paha olo, hän kostaa siitä. Tekee tahalleen tai tahattomasti minulle entistä pahemman olon ja nielen vain katkeruuden kyyneleitä. Miksi?

Olen surullinen. Tämä mies on elämäni rakkaus, tai niin olen ainakin luullut. En haluaisi menettää enää yhtää ihmistä, varsinkaan tätä. En vain tiedä mitä tehdä ihmisen kanssa, joka on sietämättömän itsekeskeinen. Hänen maailmaan mahtuu hän itse, sekä ystävät. Minä olen ringin ulkopuolella - kerta toisensa jälkeen. Vaikka asiasta kuinka käydään keskustelua, mikään ei vain muutu. Olen kuullut tyhiä lupauksia ja vannovia rakkauden tunnustuksia. Miten voin enää uskoo näihin sanoihin, kun joka kerta ne osoittautuu epätodellisiksi?

Pelkään niin paljon etten jaksa taistella tämän asian kanssa, en yksin. En saa edes tukea. Mikään kun ei tunnu tehoavan. En silti haluaisi tuntea avoliitossa tälläsiä tunteita, eikä pitäisikään. Haluaisin olla täysipainoisen onnellinen ja tuntea oloni hyväksi tässä suhteessa. Niin olen aina tehnytkin. Nyt alkaa vain tuntumaan siltä, ettei keinot enää riitä. Olen uupumassa. Pahinta on se, etten välitä. En välitä vaikka jään yksin kotiin ja jään kaiken ulkopuolelle. En jaksa välittää olemmeko onnellisia vai emme. Haluan vain nukahtaa ja aamulla olla jossain muualla. Vältellä häntä koko päivän, kunnes pääsen jälleen nukkumaan. En vain halua kuulla enää yhtäkää turhaa selitystä. En halua.