Kultaseni,
antaisitko minulle lahjaksi kuvan sinusta,
jota katselisin ikävää tuntiessa
kun olet poissa.

Tai antaisitko minulle lahjaksi sydämen muotoisen korun
jota kuljettaisin aina mukanani ja tuntisin oloni turvalliseksi sielläkin,
missä sinä et ole.

Voisin myös haluta ihanan pehmolelun
jota voisin ennen nukkumaan menoa halailla
kun et ole vierelläni.

Mitä jos toisitkin punaisia ruusuja
mitkä tuoksuisivat yhtä huumaavalta kuin sinä ja se tuoksi leijuisi täällä silloinkin
kun et ole täällä.

Mutta jos kuitenkin antaisit minulle sen,
mitä eniten toivon.

En tarvitse kuvaa sinusta,
sillä en ikinä unohda kuinka komealta näytät.
Tunnen oloni turvalliseksi ilman korua,
sillä tieto olemassaolostasi, tekee minut vahvaksi.
Pehmolelukin olisi turha,
sillä mikään ei korvaa sinun halailuasi ja läheisyyttäsi.
Enkä tarvitse ruusuja,
sillä ne kuihtuvat aikanaan ja se olisi masentavaa.

Toivon tulevaisuudessakin tätä elämää, jota elämme.
Tätä ihanaa elämää, mikä tekee minut niin onnelliseksi silloinkin,
kun meillä on vaikeaa.
Tätä elämää, joka antaa minulle voimaa, turvaa ja onnea
vaikka koko muu maailma sotisi minua vastaan.

Antaisitko lupauksen siitä ja vielä yhden pitkä suudelman päälle,
niin olet antanut maailman parhaan joululahjan.